tiistai 4. toukokuuta 2010

Päivä 2


Kolleegani edelleen loistaessa poissaoloaan, suoritan äärettömän hengenvaarallista tehtävää hiljaisia ja huomaamattomia merkintöjä lehtiööni tehden. Kaikki tuntuvat käyttäytyvän suhteellisen normaalisti ympärilläni, joten minusta lienee jo jonkun levittäneen jo huhuja näiden hullujen keskuuteen. Murtautuakseni syvemmälle salaisten tietojen uumaan, minun oli suoritettava äärettömän vaarallinen valutyön viimeisteleminen, joka hyödyntäisi tehtävän etenemistä. Kuvittelin työn olevan helppoa ja suoriutuvani siitä alta aikayksikön, jonka jälkeen pääsisin takaisin vakoilutehtäviini. Varmasti näiden "opiskelijoiden" työt hoituisivat hyvin kaltaiseltani vakoilun ammattilaiselta yhtä luontevasti, jotta aihetta epäilyyn hälvenisi mahdollisimman nopeasti. Pistin täytäntöön operaatio "juoton", mutta joku oli selkeästi sabotoinut operaationi jo ennen sen aloittamista, sillä tarvittavia aukkoja ei ollut siellä, minne minun oli tarkoitus tunkeutua. Työkalut ja ammattitaitoni eivät selkeästi riittäneet, joten joudun häpeäkseni ilmottamaan, että epäonnistuin operaatiossa. Lohduttaen itseäni kofeiinin ja nikotiinin voimin jatkoin hiljaista tarkkailua siltä varalta, että hyödyllinen tieto salaisuuksien luoksi paljastuisi paljon lähempää, kuin mitä osaisin edes odottaa. Sain kuitenkin operaationi lomassa tietoa siitä, että tämä vihollisten operaatio juurtuu paljon pidemmälle kuin vain metallialan synkkään maailmaan. Tästä on otettava selvää, sillä jos tämä paljastuu paljon laajemmaksi, koko maailma saattaa olla vaarassa! Sain viestin englanninopettajaksi taitavasti soluttautuneelta ylemmältä taholta, että edellisen tehtäväni raportti vielä uupui. Humpuukia! Minun kaltaiseni ammattivakooja tekee niin montaa salaisen salaista tehtävää samaan aikaan, ettei moiseen ole vielä ollut yksinkertaisesti aikaa! Voi, vakoojan elämä voi olla joskus hankalaa ja paineet ovat kieltämättä suuret, sillä paljastumiseni tietäisi varmaa kuolemaa, mutta todellinen ammattilainen kestää sen kuin mies ja ottaa haasteet vastaan ammattiylpeydellä.
Noberius kuittaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti